Yhä useampi urheilija ottaa nykyisin kantaa myös muuhun kuin urheiluun ja hienoa, että ottaa. Samalla yhä useampi urheilija valitsee olla hiljaa koska se on nykyisessä keskusteluympäristössä paljon helpompaa. Ymmärrän hiljaisen valinnan hyvin etenkin jos ideologiasi ei edusta marginaalia ja valtaosaa toimittajista. Marginaalissa huutava ja toimittajien varauksetonta agendajournalismitukea saava woke-jengi ei edes itse ymmärrä olevansa marginaalissa, eikä ihme, niin paljon samanhenkiset toimittajat heidän toimintaansa tukevat ja koko mediakenttä antaa yhteiskuntamme oikeasta tilanteesta täysin vääristyneen kuvan.

Ja annas olla, jos satut olemaan valkoihoinen perusarvoihin uskova menestynyt urheílija, ai ai, et voi olla muuta kuin väärässä ja lööpit laulavat valheellista hoosiannaa. Kun menestynyt ja vieläpä rikas urheilija ottaa kantaa, on keskusteluissa kasapäin huutoja ”urheilijan etuoikeuksista” ja ”helppoa se on tuossa etuoikeutetussa asemassa huudella” -löysiä heittoja. Yksikään urheilija tai muun alan menestyjä ei ole saanut ainuttakaan etuoikeutta, päinvastoin. Jokainen menestynyt urheilija on ihan itse hankkinut asemansa, tehnyt tuhansia ja taas tuhansia toistoja lapsesta lähtien, omistautunut tavoitteisiinsa paremmin kuin muut. Joten tunkekaa se termi etuoikeus mahdollisimman syvälle perseeseen.

Case Kupila

Viimeisin esimerkki tästä valheellisesta agendajournalismista tulee Jari Kupilan käsistä, pitkän linjan toimittajan, jota ainakin tätä viimeistä ulostusta ennen pidin ihan täysjärkisenä. Kupila ylisti Kylian Mbappen ulostuloja ja tuomitsi Teemu Selänteen ulostulot. Käydäänpä tämä nyt sitten ihan juurta jaksain läpi, faktoille, ei ideologialla.

Kupila on tässä Aition kirjoituksessaan hyvällä asialla, mutta vesittää kaiken osoittavansa olemalla vasemmistolainen kuten niin moni toimittaja on. Kupilan mielestä Mbappe näkee asiat oikein, Selänne väärin. Kun katsoo mitä Euroopassa ja maailmassa tapahtuu, ei mikään todellisuus tai tilasto tue Kupilan eikä Mbappen yksisuuntaista väitettä vain oikeiston aiheuttamasta uhasta Euroopalle. Pikemminkin tilastot ja todellisuus tukevat väitettä, jossa eritoten vasemmistolaisten ajama maahanmuuttopolitiikka on ajanut monet Euroopan maat katastrofin partaalle, jopa katastrofiin asti. Kupila osoittaa tässä vasemmistolaisen ymmärtämättömyytensä moneen kertaan, mutta oikein alleviivaa sen lopussa kirjoittamalla aivan höpöjä. ”Maahanmuuttoon liittyvä perusongelma ei ole itärajan takana eikä ylipäänsä maahanmuuton määrissä, vaan kotouttamistoimien laadussa.” Kupilan mielestä maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat vastaanottajissa, ei tulijoissa. Kupilan logiikan mukaan on siis suomalaisten vika, kun maahanmuuttajat tekevät enemmän rikoksia kuin suomalaiset. Väite on kaikilta osin väärin, vaarallinen ja harhainen ja juuri tästä sinisilmäisyydestä johtuen useat Euroopan maat ovat suurissa ongelmissa täysin hallitsemattoman maahanmuuton kanssa.

Lisäksi Kupila kertoo kuinka upeasti Mbappen viesti yhdisti kansaa, eikä mitään eripuraa ole syntynyt. Ilmeisesti Kupila ei ole laisinkaan tutustunut Ranskan sisäisiin tapahtumiin, josisa vastakkainasettelu on jättimäistä ja autoja poltetaan joka toisessa kadun nurkassa. Kupilan viesti oli siis kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: Olisi mukavaa saada lisää kannanottoja urheilijoilta, kunhan ne ovat itselleni mieleisiä ja sitten voimme jatkaa keskustelua. Viesti on suoraan woke- ja cäncelöinti-jengin pelikirjasta.

Case Toni Kroos

Supertähti, kaiken voittanut Toni Kroos antoi haastattelun, jossa hän kertoi täysin yksiselitteisesti Saksan maahanmuuttopolitiikan epäonnistuneen ja kertoi miten maahan on päästetty liikaa maahanmuuttajia, joista ei tiedetty mitään. Kroos puhui hallitsemattomasta maahanmuutosta. Jostain merkillisestä syystä nyt kovin moni toimittaja yrittää kieltää sen totuuden, jonka Kroos sanoi. Erikoista miten niin monelle toimittajalle totuus on nykyisin mahdoton käsite, jos se sotii omaa ideologiaa vastaan. Kroos esitti asiansa maltillisesti, vältteli kovia termejä ja pehmensi ulostuloaan kertomalla tukevansa maahanmuuton ideaa tuhatprosenttisesti. Jokainen ymmärrystaitoinen oivaltaa mikä oli Kroosin viesti ja miksi Kroos halusi pehmentää sitä välttääkseen vasemmistomedian hyökkäyksen.

Nyt Kroosin sanomaa on sitten tulkittu vasemmalta ja oikealta, kovin eri tavoin. Oikean laidan syvä pääty vetää tässä myös överiksi, aivan kuten koko vasen laita ja surullisen moni toimittaja, joka epätoivoisesti etsii kommenteista sanat ”maahanmuutto ja sensaatiomainen idea” ja tekee juttunsa sen pohjalta. Näin toimii vasemmistolainen agendajournalismi, etsitään kommenteista ne sanat, jotka tukevat omaa ideologiaaa kun tulisi etsiä totuus ja oikea viesti.

Ylen EM-kisastudio on sekin kunnostautunut marginaalien esiin tuomisessa. Viimeksi eilen Ylen vähemmän ansioitunut toimitus kertoi Mbappen pelikunnon parantuneen kun vasemmisto sai vaaleissa ääniä, Mbappe pelaa nyt kuulemma rennommin kun vaalit menivät hyvin. Hyvin muuten näkyi kentällä tämä Ylen meille kertoma Mbabben vaalirentous, oli todella rentoa suorittamista, metristä viisi metriä ohi ja laulukuoroon! Tämä totaalinen potaska tarjoiltiin teille Suomen valtion omistaman kanavan EM-studiossa, sinun maksamana. Sen sijaan kun Kroos puhui faktaa maahanmuuton ongelmista, siitä te ette ole nähneet keskustelua. Miksiköhän ihmeessä?

Vika ei ole Mbappessa eikä Kroosissa, on hienoa että molemmat ovat jotain mieltä ja kertovat mielipiteensä ääneen. Vika on mediassa ja toimittajissa, joille kelpaa vain omat, ikävän usein täysin todellisuudesta irtautuneet mielipiteet.

Ai niin. Kun Cristiano Ronaldo itkee, se on kuulemma osoitus heikkoudesta ja narsismista. Kun naisurheilija itkee, se on kuulemma osoitus vahvasta itsetunnosta ja voimaantumisesta. Erikoista miten kaksi samaa asiaa onkin täysin eri asioita, näin agendajournalismi toimii.