Valavuori: ”Köyhiä harmittaa Ronaldon miljardisopimus”

Hetki sitten arviolta noin 1,5 miljardin nettosopimuksen Saudi-Arabiaan solminut Cristiano Ronaldo saa tällä hetkellä päälleen kaikkien aikojen lokasatsia. Ronaldoa on aina arvosteltu ja ihan ymmärrettävästi, onhan hänen persoonansa ja ilman paitaa otetut öljyvartalokuvat aina jakaneet mielipiteitä, etenkin kun samaan aikaan ainut verrokki, Leo Messi, on esiintynyt kuvissa huomattavasti useammin vaatteet päällä kuin ilman. Nyt Ronaldon arvostelu tuntuu kuitenkin lähteneen täysin laukalle ja kääntyneen lähinnä säälittäväksi koulukiusaamiseksi yhtä maailman kaikkien aikojen suurinta urheilijaa kohtaan.

Tarkennetaan nyt jo tässä kohtaa, että itse olen aina ollut ns. Messin miehiä ja jossain kohtaa jopa hieman vihasin Ronaldoa. Mielipiteeni Ronaldosta on kuitenkin muuttunut viimeisen parin vuoden aikana, samalla kun selvästi hidastunut Ronaldo on elänyt uransa haastavimpia aikoja, siviilistä ja lapsen menehtymisestä nyt puhumattakaan. Tämänkään kolumnin apaut yhdelläkään lukijalla ei ole pienintäkään ymmärrystä siitä mitä maailman kenties tunnetuimman ihmisen pääkopassa on viimeiset vuodet käyty läpi. Ronaldo ei saanut uralleen Messin kaltaista tuhkimotarinalopetusta, harva saa, ja useat kohdatut haasteet jättivät varmasti jäljen egoon, persoonaan ja käytökseen.

Oletteko muuten nähneet tätä nostettavan kovinkaan näkyvästi? Ronaldo auttaa vastustajaa, vaikka joukkue on häviämässä ja oma MM-ura päättymässä. Ette ole nähneet tai mitään muutakaan hyvää, joka liittyisi Ronaldoon. Viha myy ja köyhät klikkaavat ilmaisuutisia auki suu vaahdossa, kun joku supermenestyjä ottaa edes pientä osumaa. Köyhä tuntee suurta onnistumisen tunnetta Ronaldon kohtalosta suunnatessaan Prisman sikanauta-hyllylle etsimään punalaputettuja viikon vanhoja ale-tuotteita, kunhan on ensin onnistunut solmimaan molemmat kengännauhansa ja pysymään pystyssä koko kauppamatkan ajan.

Tälle Piers Morganin haastikselle on tietenkin helppoa naureskella ja ilkkua. Ronaldo kertoo haluavansa päättää uransa parhaassa mahdollisessa sarjassa ja myöntyy Morganin johdattelun edessä sanomaan ettei raha muka merkitse. No sehän nyt on ihan paskaa tietenkin, kaikille meille raha merkitsee.

1. Mitä jos Ronaldo tajusi MM-kisojen aikana, että ikä tuli oikesti vastaan?
2. Mitä jos tarjous nousi miljardilla?
3. Mitä jos molemmat tapahtuivat? 99,99% meistä olisi ottanut tuon sopimuksen vastaan ja 99,99% meistä ei koskaan pääse tuollaisen päätöksen eteen.

Tuolla sopimuksella Ronaldo noin nelinkertaistaa omaisuutensa ellei jopa yli. Vaihtoehtoina oli istua penkillä Euroopan ykkösjengeissä ja kuunnella paskasakin huutoja miten ei enää riitä, mennä kakkostason jengiin pelaamaan pokaaleista, jotka eivät sopisi edes roskalaatikon taakse tai ottaa 1-2 miljardia lapaan Saudeissa ja saada kuninkaan kohtelua aamusta iltaan ihan pikkaisen hampaattomien sumusaarta mukavammassa ilmastossa. Olipa vaikea valinta!

Tässä vihassa ja muiden pelaajien fanijengien huudossa unohtuu muuten tyystin yksi asia. Messi, Mbappe, Neymar ja moni muu saa palkkansa täsmälleen samoista öljyhanoista kuin Ronaldo, sillä erotuksella että Ronaldo saa enemmän kuin kukaan muu.

Ronaldo lähtee maahanmuuttajana viettämään kivoja pelihetkiä Lähi-itään noin 200 miljoonan vuosikorvauksella. Samaan aikaan Suomi lähettää samoille suunnille kehitysapua miljardin per vuosi, jotta sieltä saadaan Suomeen väkeä viettämään kivoja pelihetkiä. Erona on toki se, että Ronaldo työllistyi heti.

Tästä parhaat pelibonukset!



Scroll to Top
KATSO KASINOBONUKSET