Valavuori: Qatarin loistavien MM-kisojen tulisi toimia opetuksena hölmöille länsimaalaisille

Yhyy, minä boikotoin näitä Qatarin kisoja, huusi moni länsimaalainen vain muutamia viikkoja ennen kisoja. Peliäkään en katso (paitsi muutaman ehkä salaa ja finaaliin laitoin vahingossa vähän ig-stooria myös…). Missä se huuto oli kun kisat myönnettiin yli 10 vuotta sitten tai ennen sitä, kun kisaisäntäemäntähenkilöä valittiin? Ei missään, koska siellä ei päässyt vielä kivasti itse esiin.

Moni poliitikko, kuten Maria Ohisalo, veti pohjat ja kertoi ettei aio katsoa kisoja ollenkaan, mutta ei osannut vastata kysymykseeni, jonka esitin hänellekin Twitterissä. Katsoitko sinä Iivon kultahiihtoa tai Leijonien kultapeliä Kiinassa, kannustitko Huuhkajia kohti MM-kisoja? Voin vastata puolestasi, näin teit ja tuit samalla vakavia ihmisoikeusrikkomuksia tekeviä maita. Mutta tämä on tietenkin se kuuluisa ERI ASIA. Jos sinä hyväksyt Huuhkajien karsivan arvokisoihin, sinä hyväksyt arvokisat.

Eikä Ohisalo ainut omaa logiikkaansa ja olemattoman arvopohjansa kanssa hölmöilevä länsimainen uuno ollut, ei suinkaan. Tuhannet ja taas tuhannet paheksuivat, jotkun kesken Aasian ja Dubain lomiensa, jotkut toiset keskellä halpatyövoimamaista ostetut vempeleet ympärillään. 

Kisat olivat Qatarissa, jossa on tietenkin paljon väärää kuten maailmassa on muutenkin. Etenkin naisten oikeuksien suhteen on edelleen maailmassa todella paljon töitä tehtävänä. Mutta eivätkö nämä suvaitsevaiset aina painota muiden kulttuurien tapojen hyväksymistä? Kun kisat ovat Lähi-Idässä se on pahapaha, mutta kun Lähi-Idän kulttuurit lennätetään Suomeen suomalaisten maksamana, se on huvahuva? Missä logiikka, minä kysyn, missä logiikka? Kantaa voi ja pitääkin ottaa, mutta edes jonkinlainen logiikka niissä kannaotoissa olisi hyvä säilyttää.

Kuten yksi harvoista arvostamistani urheilutoimittajista, Vesa Rantanen osuvasti oivalsi, kannattaisi ymmärtää nopeasti että läntiset demokratiat ovat urheilujättien (KOK, FIFA) mitätön vähemmistö. Samalla läntiset demokratiat ovat kaupallisesti huomattavasti vähemmän kiinnostavia kuin monet muut maailman kolkat.

Tästä on varsin helppoa tehdä yksi johtopäätös, jonka myös jokaisen poliitikon soisi vihdoin ymmärtävän. Kannattaisi ymmärtää, että läntiset demokratiat ovat vähemmistö joka paikassa muualla paitsi läntisissä demokratioissa. Kun tämän ymmärtää, oivaltaa myös kaikki ongelmat liittyen vaikkapa Suomea koskevaan maahanmuuttoon. Ja jos ymmärrät edes alkeellista tilastotiedettä ymmärrät kuinka paljon nopeammin ei-länsimaalaiset lisääntyvät länsimaalaisiin verrattuna. Mitä luulet, että tulee tapahtumaan jos maahanmuutto länsimaihin jatkuu nykyisellään? Kovin vaikea yhtälö tämä ei ole ratkaista! Voin kuitenkin antaa pienen vihjeen, länsimaita ei enää sellaisenaan kauaa ole, kysykää lisätietoja vaikka Malmöstä.

Vain hetki mestaruuden jälkeen moni sittenkin kisoja katsonut suomalainen pahoitti mielensä, kun Messi puettiin kaapuun. Messi kohteliaasti vastaanotti paikallisen kulttuurin juhlakaavun ja ja mielensäpahoittaminen oli valmis. Vähemmän yllättäen myös moni suomalaismedia uutisoi tästä tosi pahasta jutusta. Veikkaan, että Messiä vituttaisi aika paljon enemmän vetää porontalja päälle voitetun hiihtokisan jälkeen. Veikkaa myös ettei Diego Maradona olisi välttämättä kyseistä kaapua ylleen ainakaan heti kiskonut, ellei siinä sitten ollut tarpeeksi isot taskut erilaisille pussukoille sekä jalokiville.

Kaikille paheksujille tiedoksi: Kyseinen kaapu on arabimaiden perinneasu, Bisht, joka puetaan päälle juhlissa ja usein juuri sen suurimman juhlakalun ylle. Tässä tapauksessa Messi lienee enemmän kuin oikea osoite sille suurimmalle. Ihan kaikesta ei tarvitse pahastua. Ainoa asia, joka minua tuossa Messin juhlakaavussa kiinnostaa on sen materiaali. Jos se ei ollut vuohesta tehty, tapahtui selkeä etikettivirhe.

Urheilu on yhteiskuntamme ja maailmamme pienoiskoossa. Jalkapallon yhteydessä se on maailman suurin yhdistävä kulttuuri, niin hyvässä kuin pahassa. Jos länsimaat haluavat maailmaan muutokseen, suosittelen aika helvetin nopeaa lisääntymistä länsimaalaisten kesken ja melko välitöntä kehitusavun lopettamista. Mutta toisaalta liiallinen lisääntyminen kuormittaisi maapalloa ja lisäisi ilmastonmuutosta, ellette sitten hanki pelkästään polkupyörällä liikkuvia vegaanijälkeläisiä. Itselläni alkoi Argentiinan voiton myötä selibaatti, joten en voi näihin synnytystalkoihin tällä erää valitettavasti osallistua. En vaikka mies voisi synnyttää.

Scroll to Top
KATSO KASINOBONUKSET