Suomessa edelleen kärpäsen paskan kokoinen koripallo on onnistunut lähes mahdottomassa. Suomessa noin 20 000 lisenssipelaajan laji tuottaa huippuja lähes liukuhihnalta lajiin, joka on yksi maailman suurimmista. Mistä ihmeestä on kyse?
Suomikoris rämpi aivan suossa alle 20 vuotta sitten, Susijengin (silloisen koripallomaajoukkueen) matseissa olisi ollut nopeampaa esitellä yleisö kuin pelaajat. Olisin voinut helposti nimetä kaikki yleisössä olevat. Muistan ajat, jolloin pelattiin karsintojen karsintoja, siis karsittiin siitä että oltaisiin päästy karsimaan arvokisoihin. Oltiin jossain matsissa joku 30 pinnaa perseessä ja katsomosta kuului huuto ”Puke kentälle”… Puke eli Vesa Wallden on Mr. Dumle Street Basketball ja kaikkien rakastama pitkäaikainen korisvaikuttaja. Huutajana oli pitkäaikainen korisfani, KWAN-yhtyeen Tidjan. Huuto kuvasi tilannetta jopa liiankin hyvin ja Puke oli itse asiassa aika hyvä heittäjä… Kenties juuri tämä huuto herätti unisimmatkin, tiedä häntä. Mitä sitten tapahtui?
Tapahtui yksi merkittävä palaveri, nyt tämä perkeleen tarpominen saa loppua. Palaverissa istuivat Henrik Dettmann, Ari Tammivaara, Jyri Lohikoski, Kyösti Lampinen ja Anton Mirolybov, palaveri pidettiin tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2006, tapaamispaikkana oli Saksan Leipzig. Kokoavana voimana oli Dettmann, Saksan maajoukkueen peräsimessä MM-pronssia ottanut, omia latujaan jo pitkään vedellyt suomalaisvalmentaja, tai oikeastaan paremminkin suomalaisjohtaja.
Elimme aikaa, jolloin Suomesta löytyi vain kolme Euroopan huippua, Teemu Rannikko, Hanno Möttölä ja Jukka Matinen, Antti Nikkilä oli lähellä ja Petteri Koponen tulossa… maailman absoluuttisia huippuja löytyi tasan nolla. Tärkein kysymys kuului, miten Suomesta olisi mahdollisuus kasvattaa lisää huippuja? Kaiken ytimessä oli valmennus, valmennuskoulutuksen parannus, valmentajiin ja olosuhteisiin satsaaminen. Samalla tuli varmistaa, että se hyvin kapea pelaajatalentti ja ennen kaikkea johtavat pelaajat saadaan sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin.
Luotiin selkeä strategia, jonka johtohahmona oli HD. Ei suostuttu enää tyytymään sinne päin tekemiseen kuten vaikkapa Suomen Olympiakomitea toimii, urheilumme kattojärjestö, jolla ei edes ole huippu-urheilustrategiaa. Kaikki HD:n tuntevat ettei mies tingi tavoitteistaan, joissa urheilija on aina etusijalla vaikka se ei ihan välttämättä siltä suoraan näyttäisikään ja monille saattaa tulla matkan varrella paha mieli. HD asetti standardit korkealle jo Saksan aikoinaan ja toi nyt saman meiningin suomalaiskoriksen käyttöön.
Muistan kuinka työskentelin koriksen kattojärjestön FIBA:n markkinointikomiteassa vuonna 2003. Olin varsin kokematon, vasta 25 vuotta täyttävä urheiluoppilas. Törmäsin HD:n toimintatapoihin samaisen vuoden EM-kisoissa Ruotsissa. Saksan joukkue oli ainoa, jolle ei tarjottu hotelli kelvannut. HD vaati pelaajille paremman hotellin ja niin myös tapahtui. Kun HD tuli Saksan maajoukkueen kanssa Suomeen, kaikki oli kellosepän tarkkuudella hoidettua ja suunniteltua, urheilijat saivat keskittyä olennaiseen. Taisin istua hotellin aulasssa kun HD melko suorasanaisesti ilmoitti henkilökunnalle, että jos pelaajille on tilattu omenat klo 14:15, ne omenat ovat pöydässä klo 14:15 eikä klo 14:17.
Kun samaan aikaan mietin Pariisin olympiaurheilijoilta saamiani viestejä ja peilaan Olympiakomitean johtajien selfiekollaaseja ja kivoja kisablogeja, toiminta ei kosketa edes ohuesti huippu-urheilun vaatimuksia. Tästä on turha syyttää yhtä miestä tai yhtä naista, vika on koko järjestelmässä ja strategiassa, jota ei siis ole. Yksinkertaistettuna: johtoportaasta vain aniharva ymmärtää nykypäivän huippu-urheilun vaatimukset.
Mitä on tapahtunut?
Susijengi pelaa jatkuvasti arvokisoissa, eikä vaan osallistu, vaan pelaa menestyksestä, jopa mitaleista. Uusia huippupelaajia tulee lähes jokaisesta ikäluokasta, niin pojissa kuin tytöissäkin. Suomella on pelaajia maailman absoluuttisella huipulla ja lisää tulee. Tätä kirjoittaessani 16-vuotiaat tytöt etenivät EM-finaaliin ja saavuttivat suomalaisen korishistorian ensimmäisen EM-mitalin. Jos mietitte mikä on huippu-urheilun vaatimustaso, lukekaa vaikka tämä 16-vuotiaiden tyttöjen toiminnasta. Ei ole sattumaa, että kyseinen ikäluokka otti Suomen ensimmäisen arvokisamitalin.
Vaikka tässä artikkelissa nostetaan nyt vain muutama nimi esiin, on suomikoriksen menestyksen takana satoja valmentajia ja toimijoita, niin maajoukkueissa kuin seuroissakin. Ei ole myöskään miltään osin sattumaa, että myös suomalaisia valmentajia on alkanut päätymään yhden maailman suurimman lajin absoluuttiselle huipulle. Sen sijaan kaikkien todennäköisyyksien vastaista se on, sillä maasta jossa koripallo ei miltään osin kuulu suurimpiin lajeihin, ei sieltä pitäisi näin paljon osaamista löytyä. Mutta kun löytyy, kiitos noin 20 vuoden työn, jonka ansiosta pieni maa on saanut itse hankittua kilpailuetua, jota muilla ei ole.
Toimiessani seurajohtajana kritisoin usein Koripalloliittoa, teen sitä toki edelleenkin kun koen siihen olevan aihetta. Tässä kohtaa on syytä todeta, että olin itse väärässä mm. HBA:n toiminnasta. Katsoin toimintaa yksisilmäisesti vain seurajohtajan näkökulmasta ja samalla koin suurta vitutusta kuinka yksin Korisliiga ja huippuseurat oli jätetty kun kaikki resursointi keskittyi maajoukkueiden ympärille. Jälkikäteen katsottuna on helppoa todeta, että strategia on onnistunut. Jos pieniä resursseja oli jaettu sinne, tänne ja tonne, ei mitään tuloksia olisi tullut. Juuri näin on käynyt Olympiakomiteassa, yritetään keskittyä sekä huippu-urheiluun että yleisen liikunnan lisäämiseen, lopputuloksena jaetaan marginaalisia tukirahoja aivan liian moneen suuntaan eikä missään tapahdu kehitystä.
Jos olisin Jan Vapaavuori tai kuka tahansa suomalaista huippu-urheilua johtava henkilö, soittaisin Koripalloliittoon ja pyytäisin laittamaan kopiokoneen laulamaan. Pyytäisin Koripalloliiton johtohenkilöiden lähes 20 vuotta sitten laatiman ja ajan saatossa optimoidun ohjelman käyttööni. Tutustuisin siihen ja soveltaisin sitä omaan ympäristööni, tuloksia tulisi varmasti.
Loppuun on vielä hyvä todeta ettei yhden olympiadin (4 vuotta) aikana saada vielä juurikaan mitään isoja tuloksia aikaiseksi, ensimmäisiä merkittäviä tuloksia sopii odottaa kahdeksan vuoden päästä. Nimittäin ne ikäluokat, joiden tulisi pystyä vastaamaan maailman huipun vaatimustasoihin neljän vuoden päästä, niistä on jo suurin osa menetetty. Kun taas 8-12 vuoden päästä oletetusti maailman huipulla olevat ovat tällä hetkellä alakoulu- tai yläkouluikäisiä, joiden reittiin kohti huippua voidaan vielä olennaisesti vaikuttaa.
[kasinot ids=”5784,6657,7029″]