Valavuori: Tässä on vuoden suomalaisurheilija 2022 & TOP-10 ranking!

Vihdoin tuli eteen urheiluvuosi, joka laittaa osaavimmankin urheiluymmärtäjän todella puntaroimaan valintoja. Samalla toki moni mitään mistään ymmärtämätön urheilutoimittaja äänestää tänäkin vuonna keihäänheittäjää, mutta onneksi urheilun lainalaisuuksien ymmärrys alkaa olla parempaan päin.

Vuoden Urheilija -valinta on lähes poikkeuksetta kohdistunut yksilöurheilijaan varsin ymmärrettävästi, etenkin kun ottaa huomioon suomalaisurheilun ja globaalinkin urheilun vahvasti yksilöpainotteisen historian. Joukkue- ja ammattiurheilun murros onkin sitten pyyhkinyt lähes kaiken altaan viimeisen parin vuosikymmenen aikana ja mäkihyppääjiä lienee nykyisin vähemmän koko maailmassa kuin Ilveksessä on jalkapallojunioreita. Jalkapallosta puheen ollen futarit ovat ainoita joukkuelajin urheilijoita, joita on valittu vuoden urheilijoiksi: Litmanen 1995, Hyypiä 2001, Pukki 2019 & Hradecky 2020. Niin hullulta kuin se tuntuukin, niin ainuttakaan jääkiekkoilijaa ei ole koskaan valittu vuoden urheilijaksi, ei edes Jari Kurria tai Teemu Selännettä. Kun Jari Kurri voitti viidennen Stanley Cupinsa 1990, vuoden urheilijaksi valittiin naisten EM-kultaa keihäänheitosa voittanut Päivi Alafrantti. Kyseinen vuosi on edelleen yksi suurimpia häpeäpilkkuja suomalaisten urheilutoimittajien työnteon tasoa ja ymmärrystä arvioitaessa, naapurin sokea marsukin olisi osannut valita paremmin.

Vuosi 2022 oli yksi parhaista suomalaisvuosista pitkään aikaan

Monien aiempin vuosien valinnat ovat olleet suhteellisen helppoja, kun taas vuosi 2022 toi tullessaan todella suurta menestystä yli lajirajojen, niin yksilö- kuin joukkueurheilussa. Leijonat otti sekä olympia- ja MM-kultaa, Susijengi teki ihmetekoja EM-kisoissa ja yksilöurheilijamme jopa rohmusivat mitaleja yleisurheilussa ja vähän muuallakin. Leijonien saavutusta toki ohuesti himmentää parhaiden puuttuminen kisoista, mutta mestari on aina mestari.

Lähdetään purkamaan Vuoden Urheilija -valintaa ja TOP-10 listausta sijoilta 6.-10. Kympin joukkoon isken vihdoin pitkälle uralleen kruunun ja ensimmäisen arvokisamitalinsa saavuttaneen kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän, joka loikki Munchenissä EM-hopeaa. Sijalta yhdeksän löytyy vuosi sitten vuoden urheilijaksi valittu uimari Matti Mattsson, joka kauhoi EM-altaassa hopeaa lajissa, jonka työmäärät ovat kaakelihulluja. Kahdeksanneksi asetin suurlaji tenniksen parhaan suomalaisen, ATP-rankingissa 40 parhaan joukkoon itsensä iskeneen Emil Ruusuvuoren. Sijalle seitsemän itsensä lykki kovasti ihailemani ja aina niin sympaattinen Kerttu Niskanen, joka otti Pekingistä olympiahopeaa ja olympiapronssia. Olympiakulta jäi Kertulta vain 0,4 sekunnin päähän… Kuudenneksi kirmasi 3000 metrin esteissä EM-kultaa Munchenissä ravannut Topi Raitanen, mies, joka vaan paranee vuosi vuodelta.

Sitten sijat 3.-5…. Sijalle viisi nousee maagisen finaalikisan vetänyt seiväshypyn EM-kultamitalisti Wilma Murto. Finaali jää ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen urheiluhistoriaan, niin uskomaton oli Murron suoritus- ja paineensietokyky. Sijalle neljä kurvailee rallin MM-historian nuorin maailmanmestari Kalle Rovanperä. Vaikkakin rallin MM-sarja on huomattavasti menneitä vuosia ohuempi kilpailullisesti, ei sen sovi antaa viedä kunniaa pois lajinsa parhaalta. Rovanperällä on kaikki edellytykset nousta jopa kaikkien aikojen rallikuskiksi, ikään kun on vasta se 22 vuotta. Tässä yhteydessä on soveliasta listata myös Rovanperän aisapari ja kartturi Jonne Halttunen ottamaan vähintäänkin 25% tästä nelossijasta.

Kolmanneksi ja samalla palkintopallille nousee Suomen tämän hetken paras jääkiekkoilija Mikko Rantanen. 26-vuotias Rantanen oli avainroolissa Coloradon Stanley Cup -juhlissa ja on jatkanut syksyllä siitä mihin keväällä jäi.

Kärkikaksikko Markkanen & Niskanen

Kärkikaksikkoa ei tarvinnut kovin kauaa puntaroida, mutta heidän keskinäistään järjestystään piti. Samalla kun arvioin lajin kokoa ja vaikeusastetta nousta maailman huipulle, samalla pitää pystyä arvioimaan maailman absoluuttisesti parasta. Lauri Markkasen ja Iivo Niskasen vertaaminen on huiman vaikeaa. Toinen on maailman toiseksi pelatuimman lajin kärkikastia ja nousee koko ajan lähemmäksi globaalia supertähteyttä, toinen on pienen mutta umpihullun kestävyyslajin maailman paras. Molempiin lajeihin, koripalloon ja hiihtoon, allekirjoittaneelta löytyy aika hyvä tuntuma. Koripallo on pyörinyt elämässäni vuosikymmeniä, hiihtoa osaan arvioida varmasti entistäkin paremmin viime talvena kuukauden aikana suorittamani miljoonan metrin Valahiihdon jälkeen.

Markkasen ykkösasemaa puoltaa lajin kilpailullisuus, Laurin järjetön EM-kisaveto ja heti perään NBA:n todelliseen tähdistöön nouseminen. Lauri nakuttaa tuplatuplia ilta toisensa perään, oli vastassa kuka tahansa. Ja nyt on nimittäin niin, että Jyväskylän poika on yli 50% suosikki NBA All Star -valintaan.

Samalla Iivo Niskanen otti värisuoran olympialaisista, pronssia, hopeaa ja kultaa. Iivo oli maailman paras. Tässä kohtaa otin hieman tukinojaa Norjan VG-lehden valinnoista, joissa Haaland valittiin parhaaksi norjalaisurheilijaksi ja Johaug jäi vasta neljänneksi. Onko Markkanen pelipaikkansa maailman paras, tai toiseksi paras kuten Haaland? Ei ole, vielä, mutta aivan helkkarin lähellä alkaa olla.

Tämä pohdinta käänsi voiton ja vuoden urheilija -valinnan Iivo Niskaselle, Iivo on valintani vuoden urheilijaksi 2022. Jos ja toivottavasti kun Lauri valitaan NBA All Star -otteluun 2023, on vuoden urheilija äänestys siltä vuodelta kätelty ainakin ykkössijan suhteen. Ellei sitten Ruusuvuori painele Grand Slamin finaaliin tai joku suomalaisgolfareista Majorien TOP-5 sijoituksille, muutamia mahdollisia esimerkkejä mainitakseni.

Kunniamaininta menee Valtteri Filppulalle, joka on toivottavasti vähintäänkin vuoden esikuva 2022. Filppula, joka voitti sekä olympia- ja MM-kultaa ollen samalla ensimmäinen suomalaispelaaja, jolta löytyy koko tripla: MM-kulta, Olympiakulta ja Stanley Cup.


Vuoden Urheilija 2022 – Valavuori ranking


1. Iivo Niskanen
2. Lauri Markkanen
3. Mikko Rantanen
4. Kalle Rovanperä
5. Wilma Murto
6. Topi Raitanen
7. Kerttu Niskanen
8. Emil Ruusuvuori
9. Matti Mattsson
10. Kristiina Mäkelä


Tästä parhaat pelibonukset!



Scroll to Top
KATSO KASINOBONUKSET