Olympiakomitean ja suomalaisen urheilun johtamisongelma on ilmeinen. Kun amatöörit johtavat ammattilaisia, eihän siitä voi mitään tulla. Ja mitäpä luulet syntyvän kun amatöörit johtavat amatöörejä? Syntyy katastrofi, nolla mitalia ja olematon vaatimustaso.
En lähde tässä nyt sen enempää läpiluotaamaan suomalaisurheilun johtamisongelmaa, se on varsin ilmeinen jokaiselle luku- tai laskutaitoiselle. Kun Olympiakomitean joukkueenjohtaja Leena Paavolainen määrittää onnistumiseksi sen, että urheilijoilla on ollut kiva olla, ollaan jo lähtökohtaisesti perse edellä puussa. Tuo kun ei ole onnistuminen, se on vähimmäisvaatimus. Toki tuokaan vähimmäisvaatimus ei sittenkään täyttynyt, ei vaikka Paavolainen näin itse väitti. Neljän olympiaurheilijan kirjoitus Ilta-Sanomissa kertoi täysin päinvastaista, joukkueenjohto ei ollut laisinkaan tehtäviensä tasolla.
Mutta mennään nyt urheilijoihin, urheilun päätähtiin. Olympiaurheilijan kuvittelisi olevan hyvinkin onnellinen, kun on päässyt olympialaisiin, elävänsä elämänsä parasta aikaa. Nyt kun näitä ulostuloja lukee tuntuu väistämättä siltä, että läheskään kaikki urheilijat eivät ole yhtään ymmärtäneet mihin ovat matkalla. Jos urheilijalle tulee paha mieli kun ”jätetään yksin” tai tulee lisää pahaa mieltä kun johtoportaan rouvat kestitsevät toisiaan ja kirjoittavat tosi fantsuja matkablogeja, niin urheilija on jo alun alkaen ihan väärässä paikassa. Ei olympiaurheilijaa pitäisi olympialaisissa kiinnostaa mikään muu kuin oma suoritus ja tässä fokuksessa ollaan nyt epäonnistuttu hyvinkin monin tavoin. Olympiaurheilija ei onnistu tai epäonnistu järjestelmän takia, olympiaurheilija onnistuu tai epäonnistuu järjestelmästä huolimatta. Vai näittekö suursuosikki Jakob Ingebrigtsenin laittavan epäonnistumistaan (4. sija) kuningas Haakonin yllättävän kisakylävierailun piikkiin, kuten Suomen paras urheilutoimittaja Pekka Holopainen osuvasti viilteli X:ssä.
Vielä tuohon neljän nimettömänä pysyneen olympiaurheilijan Ilta-Sanomien kirjelmään. Nimettömänä esiintyminen ei edesauta yhtään mitään, se on lampaiden hommaa, teidän urheilijoiden tulisi olla leijonia. Jos te urheilijat haluatte oikeasti muutoksen, kasatkaa rivinne ja tulkaa omilla nimillänne ulos.
Ai niin, yksi juttu vielä johtamisesta. Näinä tasa-arvon aikoina sukupuolella ei pitäisi olla mitään merkitystä, paitsi tietenkin silloin jos vika on miehissä. Tätä taustaa vastaan pyydänkin teitä tarkistelemaan mikä oli Suomen olympiajoukkueen operatiivisen johtoportaan sukupuolijakauma Pariisissa ja kuinka monella heistä oli minkäänlaista oikeaa kokemusta huippu-urheilussa toimimisesta? Kuinka monella heistä oli ainuttakaan merkittävää tulosta huippu-urheilun tai huippu-urheilijoiden parissa?
Menu
Tilaa uutiskirje ja saa tietoa uusista bonuksista
* Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tietosuojaselosteen ja liityt markkinointilistallemme.
