Video: Joshua Tyrmäsi Heleniuksen

Ottelun ensimmäinen erä oli täyttä tunnustelua, oikeastaan kumpikaan ei saanut toisiinsa kunnon iskuja perille. Sama linja jatkui toisessa erässä, hyvin varovaista lähestymistä ja heti sen jälkeen etäisyyden ottamista.

Kolmannessa erässä yleisö alkoi jo buuata, niin rauhallista nyrkkeilyä lähtiin. Joshua sai jo Heleniukseen yhden kunnon osuman, mutta ei lähtenyt jatkamaan iskuja vaan perääntyi. Neljännessä erässä Joshua sai jo muutaman hyvän iskun sisään ja vaikutti selvästi Heleniusta tuoreemmalta, mutta mitään merkittävää ei tässäkään erässä tapahtunut.

Viidennen erän jälkeen molempien nenistä vuoti jo hieman verta, tässä vaiheessa oli kuitenkin jo melko selvää ettei Helenius voita ottelua pisteillä vaan tarvitsee tyrmäyksen. Kuudennessa erässä nähtiin selkeästi aktiivisempi Helenius, joka sai Joshuan entistäkin varovaisemmaksi, mutta edelleen Joshua hallitsi matsia selvästi.

Lopulta Anthony Joshua ei jättänyt Robert Heleniukselle mitään saumoja vaan iski suomalaisen tylysti kanveesiin oikean käden pommillaan suoraan Heleniuksen leukaperiin seitsemännessä erässä. Helenius makasi tyrmättynä kanveesissa ja Joshua lähti pois kehästä halailemaan läheisiään.

Oli miten oli, Helenius sai ottelusta aika mukavan noin 1,5 miljoonan euron korvauksen ja saanee kenties edelleen uusia isoja sekä rahakkaita tilaisuuksia urallaan.

Voita unelmien kisamatka Miamiin katsomaan Messiä & Tayloria! Tästä kisaan mukaan!



Scroll to Top
KATSO KASINOBONUKSET