Seiväshyppääjätähti Wilma Murto ei jatka yhteistyötä valmentajansa Jarno Koivusen kanssa. Osapuolet ilmoittavat, että päätös oli yhteinen.

Murto ja Koivunen tekivät yhteistyötä reilun 15 vuoden ajan. Yhteistyö tuotti EM-kultaa 2022 ja MM-pronssia 2023.

Olympialaisissa Murto oli Tokiossa 2021 viides ja Pariisissa 2024 kuudes. Murron nimissä on seiväshypyn Suomen ennätys 485.

­Murto kertoo, että päätöksen taustalla olivat eriävät näkemykset viime vuoden haasteisiin johtaneista tekijöistä ja jatkossa tehtävistä muutoksista. Koivunen taas kertoo, että näkemykset Murron jatkosta huippu-urheilijana ovat sen verran eriävät, ettei yhteistyötä ole syytä jatkaa.

Pariisin olympialaiset oli Murron suuri tavoite. Loukkaantumiset pilasivat kuitenkin hänen olympiakautensa. Olympialaisissa Murto ei kyennyt suoriutumaan parhaalla tasollaan.

Valmentajavaihdos on aina hyvä keino hakea uutta nostetta. Esimerkiksi seitsenottelija Saga Vanninen onnistui tässä jo erinomaisesti voitettuaan uuden valmentajansa Erki Noolin opeilla talvella hallissa viisiottelun MM- ja EM-kultaa.

Murto tähyää olympiavoittoon Los Angelesissa 2028. Silloin hän on vasta kolmekymppinen, joten iän puolesta olympiakulta on vielä realistinen tavoite.

Uuden valmentajan avulla saa helposti uusia ideoita. Tuloksellisesti Murto ei parin vuoden aikana mennyt eteenpäin, joten nyt on hyvä kokeilla jotain uutta.

Wizz Spin logo

Uutuus pikakasino!

visa
zimpler

Plussat & Miinukset

  • Viron lisenssi
  • Verovapaat voitot
  • Tunnetulta pelitalolta
  • Ei tervetuliaistarjousta
Caxino Casino

Talleta 20€ ja saat 40€ + 100 ilmaiskierrosta

brite

Plussat & Miinukset

  • Vain 1€ talletukset
  • Tunnetulta Rootz -perheeltä
  • Maltan lisenssi
  • Ei vedonlyöntiä
Tuohi logo

30-600 kierrätysvapaata spinniä

zimpler

Plussat & Miinukset

  • Talleta 10€ ja saat kierroksia tai käteistä
  • Tuohirullan pääpalkinto 5000€
  • Minimi kotiutusraja 5€!
  • Ei Push Gamingin -pelejä