Suomalainen jääkiekko on menettänyt ison osan aiemmasta kilpailuedustaan vastustajamaihinsa nähden. Syitä tähän on monia, listaan ne alle.
Ensinnäkin, turha tästä yhden pelin katastrofista on liikaa vinkua tai yhden valmentajan piikkiin kaikkea laittaa. Suomi johti Tshekkiä 2-5 ja hävisi 8-5, tottakai se oli katastrofi, mutta sellaista urheilu välillä on, etenkin junioriurheilu. Suomen taso ei ollut edes MM-kisojen neljän parhaan joukossa, yksilötasolla ollaan todella kaukana huippumaiden USA, Kanada, Ruotsi kärjestä eikä Venäjä ollut edes kisoissa mukana. Lottopalloilla vältettiin USA jo puolivälierissä ja ehkä nyt unisimpienkin silmät aukeavat.
Ylivoimaisesti paras joukkue voitti nuorten MM-kisat ja Ruotsi nurin finaalissa 6-2. USA on jatkossakin jääkiekon mahtivalta, nykyistäkin suurempi power house. Myös yhä useampi maailman huippua tavoitteleva ulkomaalaisnuori siirtyy opiskeluvaiheessa jenkkilään ja ihan syystä, olosuhteet kehittymiseen ovat maailman parhaat. Kuten nytkin nähtiin, jenkkien yliopistopojat pyyhkivät kaikilla muilla lattiaa.
Olosuhteet
Kummolan ja co. luoma upea olosuhdetoiminta kaipaa pikaista päivitystä, samoin lajista on tullut liian kallis pienen ja alati köyhtyvän maan nuorille. Miten Suomi turvaa sen, ettei yhä useampi talentti ”karkaa” USA:han jo aikaisessa vaiheessa vai tarviiko tätä edes turvata? Muutama vuosi sitten jääkiekkoliiton viisaat pohtivat jopa USA:han lähteviltä kieltoa pelata juniorimaajoukkueissa, mitään noin typerää en ollut aikoihin kuullut. Aiemmin tätä kilpailutekijää ei juurikaan ollut, oli itsestäänselvää että suomitalentit kasvavat Suomessa, nyt se on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Ja onko se USA:han lähteminen edes uhka vai enemmänkin yksi suomikiekon isoista mahdollisuuksista?
– Pohjois-Amerikassa yksilö on suorittamassa, hänestä ulosmitataan tehoja, eikä valmennuksessa ole samanlaista yksilön huomioimista kuin Suomessa, väitti jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama vuonna 2016.
Väite ei pidä miltään osin paikkaansa. Juuri Pohjois-Amerikassa yksilön kehittäminen on keskiössä, ei joukkueen maksimaaliset pelimäärät ja bussissa istuminen ympäri Suomen. Pelejä pelataan huomattavasti vähemmän, sen sijaan harjoitteluun keskitytään paljon enemmän. Väitteen kumosi välittömästi myös nykyinen NHL-pelaaja Eeli Tolvanen.
– Täällä harjoitellaan enemmän yksilöiden kanssa. Esimerkiksi jäällä jos pitää jotain hioa jotain luistelun kanssa, niin sitten vedetään yksilötreenejä koutsin kanssa joko ennen joukkueen treenejä tai jälkeen, Tolvanen kertoi samassa haastattelussa vuonna 2016. Tolvasen kertomukseen on helppo yhtyä kun näki miten paljon USA:n joukkue oli kaikessa muita edellä.
Leijonien menestys sokaisi
Suomalainen jääkiekkojohto rakastui liikaa omaan erinomaisuutensa ja Leijonien jatkuva menestys sokaisi silmät. Kaikki kunnia jääkiekon maailmanmestaruuksille, mutta niissä kisoissa ei mitata lajin absoluuttisen huipun tasoa. Lajin absoluuttinen huippu mitataan NHL:ssä ja suomalaisten NHL-varaukset viime vuosilta ovat todella huolestuttavaa luettavaa. Jukka Jalosen johtama Suomi on pystynyt vuosi toisensa jälkeen loihtimaan tylsän, mutta äärimmäisen tehokkaan pelitavan, jonka suurin kruunu nähtiin 2019 MM-kisoissa, jossa kaikkien aikojen huonoimmaksi tuomittu joukkue voitti kolme kovan tason NHL-tähtijengiä matkalla mestaruuteen. Se oli uskomaton suoritus. Samalla tylsän tappavalla pelitavalla on Suomi onnistunut menestymään myös junnukisoissa, mutta yksilö on jäänyt pahasti joukkuekollektiivin varjoon. Vielä 2016 junnukisoissa Suomella oli maailman absoluuttisia junnujen kärkipelaajia: Aho, Puljujärvi, Laine ja co. Joukkue, jonka pystyi antaa tanssia jäällä, koska taitotaso riitti. Senkin joukkueen valmensi mestaruuteen muuan Jalonen.
Viimeiseen asti hiottu ison kaukalon kollektiivinen pelitapa tuo kyllä jatkossakin arvokisamenestystä kun iso osa parhaista on poissa, power house USA lähettää MM-kisoihin poikajoukkueen pitämään hauskaa ja panemaan, mutta yksilöiden kehitystä kohti pientä kaukaloa ja maailman absoluuttista huippua tämä Suomen tapa, sitä se ei tue.
Jos nyt pelattaisiin arvokisaturnaus, jossa olisi kaikkien maiden kaikki parhaat mukana, Suomella olisi erittäin hyvät saumat menestyä, jopa voittaa. Mutta tällä tahdilla muutamien vuosien päästä tilanne ei ole enää sama, Suomi ei enää tuota tarpeeksi paljon tarpeeksi hyviä pelaajia maailman huipulle.
Juniorisysteemissä on iso valuvika, lajista on tullut liian kallis
Suomalaisesta junioriurheilusta on muodostunut liian kallis ja tehoton, eikä tämä ole ainoastaan jääkiekon haaste. Järjestelmä sulkee lapsia ulos aivan liian varhaisessa vaiheessa, erikoistutaan, leikitään ammattilaisia jo ala-astevaiheessa, istutaan yhtä peliä varten 6 tuntia autossa ja joukkueen tavoitteet ajavat yksilöiden kehityksen edelle. Pelitaktiset asiat ovat ottaneet turhan aikaisen roolin, kun kaiken keskiössä tulisi olla yksilöiden kehittäminen ja hauskan pitäminen, peli ja nautinto, josta myös Teemu Selänne juuri puhui. Vaatimustason kovana pitäminen ja hauskuus eivät muuten ole toisiaan poissulkevia asioita.
Liian aikainen yhden lajin erikoistuminen on iso huolenaihe ja syystä. Taso nostetaan tappiin aivan liian varhain ja joukkueen tuloksille annetaan turhan suuri painoarvo. Kun vihdoin tulee oikea aika kiristää ruuveja ja alkaa varsinainen huippu-urheiluvaihe, pankista ei löydykään enää mitään ja kroppakin saattaa olla jo rikki johtuen liian varhaisesta yksipuolisuudesta. Se ainoa laji loppuu ja nuorelle syntyy iso tyhjiö elämään. Tässä kohtaa on myös syytä todeta ettei monipuolisuus ole synonyymi monilajisuudelle. Yhdenkin lajin urheilija voi harjoitella hyvinkin monipuolisesti ja jos huipulla mielii, etenkin omalla ajalla tehtyjä toistoja täytyy olla iso määrä sisässsä jo varsin aikaisessa vaiheessa, muuten edes mahdollisuutta huipulle ei oikeastaan edes ole.
Missä ovat ne paikat ja aika, jossa juniorit voivat harjoittaa omia yksilötaitojaan jatkuvan joukkueharjoittelun ohella, jossa aika yksilön kehittämiselle on todella rajallista? Ulkojäitä ei juurikaan enää ole ja jäähallit ovat täynnä vuoroista. Saman haasteen äärellä painii myös jalkapallo, loskaisella tiellä on helkkarin vaikeaa vetää tarvittavaa määrää toistoja eikä jalkapalloa ole tarkoitus pelata jäisellä pallolla. Ja kun paras mahdollinen aika harjoitella jalkapalloa nurmella heinäkuussa koittaa, juniorijalkapallo menee kuukauden tauolle koska vanhempien pitää päästä laskemaan katiska järveen.
Samalla pihapelien perään haikailu on mennyttä aikaa, se aika ei enää koskaan palaa, kilpailu on muuttunut niin paljon kovemmaksi ajoista, jolloin me persjalkaiset, itseni mukaan lukien, koimme olevamme edes ohuesti hyviä urheilijoita, emme olleet. Hyväkuntoisia kylläkin ja aivan liian hyviä aivan liian monessa lajissa, mutte yhdessäkään lajissa emme tarpeeksi hyviä. Se oli eri aikakausi se, amatöörien ja pihapelien aikakausi.
Jääkiekkoliitto tarvitsee ulkomaista osaamista
Suomalaisella jääkiekolla on ison pohtimisen paikka. Miten pysyä kehityksessä mukana, kun resurssit ja olosuhteet eivät enää riitä kilpailemaan mahtimaan kanssa ja muidenkin kanssa aletaan jäämään perään, etenkin kun lajin kalleus karsii pois paljon talentteja ja oman Liigan taso on huonompi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Kuten nytkin nähtiin, jenkkien yliopistopojat pyyhkivät kaikilla muilla lattiaa, siis jopa Suomen Liigassa, ammattilaissarjassa merkittävissä rooleissa olevat pelaajat olivat hätää kärsimässä yliopistopoikia vastaan.
Avainkysymys: Löytyykö Suomen jääkiekkoliitosta tarpeeksi paljon osaamista lajin absoluuttiselta huipulta? Vastaus on ei löydy. Mistä sitä osaamista voisi ammentaa? Sieltä missä on lajin absoluuttinen huippu eli Pohjois-Amerikasta. Suomi tarvitsee Olli Jokisen ja Tuomo Ruudun kaltaisia valmennusosaajia suomalaisen jääkiekon kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, jotta Suomi pysyy kehityksessä mukana. Onneksi niitä osaajia on, ihan suomalaisiakin! Soittakaa vaikka Jussi Ahokkaalle ja kysykää. Tai yks Jarmo Kekäläinenkin saattaa tietää jotain. Toisaalta tässä kohtaa ei olisi mitenkään huono vaihtoehto scoutata myös pohjois-amerikkalaisia osaajia Suomeen töihin.
Suomi on edelleen äärimmäisen hyvätasoinen jääkiekkomaa täynnä erittäin osaavia valmentajia tai hyviä junioreita, siitä ei ole kyse. Mutta jos haluamme pysyä yhtenä parhaista, on isojen muutosten ja päätösten aika. Nimittäin karu totuus on se, että Suomi oli kymmenen maan junioreiden MM-kisoissa ainoastaan Latviaa selkeästi parempi. Maa, jossa jääkiekko on ykköslaji, toisin kuin lähes kaikkialla muualla, tuon tason pitäisi herättää vähintään sen tilataksillisen suomikiekon viisaita.
[aces-casinos-4 items_number=”3″ external_link=”1″ category=”” items_id=”3507″ game_id=”” order=”DESC” orderby=”rating” title=””]
[aces-casinos-4 items_number=”3″ external_link=”1″ category=”” items_id=”3525,3451,3508″ game_id=”” order=”DESC” orderby=”rating” title=””]
